Terapeutti

“Todella hyvä kokemus, terapeutilla hieno ja ammatillinen ote sekä pätevä työtapa. Tykkäsin, kiitos!”

“Kiitos paljon avustasi! Sinulle oli helppo avautua ja oli kiva saada tehokkaasti lyhyessä ajassa apua :)”

Olen Milla Lintervo, sosiaalipsykologi (YTM), työyhteisösovittelija ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Olen työskennellyt pitkään henkilöstöhallinnon tehtävissä, jota kautta erityisesti työuupumus- ja työelämän ristiriitatilanteiden käsittely ovat tulleet tutuiksi. Kolmen lapsen äitinä ja uusperheen toisena vanhempana koen myös perheiden hyvinvointiin ja vanhemmuuteen liittyvät haasteet itselleni läheisinä aiheina.

Ihmisen mieli, sen hauraus sekä toisaalta uskomattomat voimavarat ja uudistumiskyky, on kiinnostanut minua aina. Työura vei minut ensin liike-elämään henkilöstöhallintoon, koska olin kiinnostunut johtamisesta sekä työpaikkojen kehittämisestä ihmislähtöisemmiksi. Vuonna 2021 annoin toisen pitkäaikaisen työuraan liittyvän haaveeni nousta henkilöstöhallintotyön rinnalle. Uteliaisuus, auttamishalu sekä pitkällinen harrastuneisuus ihmismielen toimintaan, johdattivat minut opiskelemaan lyhytterapeutiksi.

Ihmisenä minua on kuvattu mun muassa rauhalliseksi, läsnäolevaksi, lämpimäksi ja sinnikkääksi. Niin terapeuttina kuin ihmisenä uskon siihen, että elämän muutostavoitteissa onnistuu parhaiten, kun opettelee suhtautumaan itseensä lempeästi ja hyväksyvästi, omia sisimpiä arvojaan kuunnellen. Omien arvojemme ja tunteidemme peilaamiseen tarvitsemme usein avuksi toista ihmistä. Viisas mieli ei kehity yksinäisyydessä, vaan tarvitsee tuekseen vuorovaikutusta, pysäyttäviä kysymyksiä ja yhdessä oivaltamisen hetkiä.

Tervetuloa vastaanotolleni sellaisena kuin olet, juuri sinun elämäsi tämän hetken haasteiden kanssa. Lähdetään yhdessä tutkimusretkelle kartoittamaan sinusta sekä elämäntilanteestasi löytyviä voimavaroja ja vahvuuksia, joiden pohjalle voit rakentaa hyvinvoivaa tulevaisuutta.

Elämässä minulle tärkeitä arvoja, jotka heijastuvat myös terapiatyössäni:

  • Henkisen kasvun pyrkimys ja vastuunotto omasta elämästä. Olen ikuisesti matkalla, koska aina on mahdollista kasvattaa ymmärrystään itsestä ja muista.
  • Välittäminen ja huolenpito. Happinaamari pitää laittaa ensin itselle, mutta olemme täällä paitsi itseämme, myös ja ennen kaikkea muita ihmisiä varten. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin.
  • Luotettavuus. Pidän lupaukseni. Tunnen rajani ja huolehdin hyvinvoinnistani, jonka vuoksi en lupaa enempää, kuin mihin minulla on voimavaroja.